Liukasteluva ja liiraasjäläkijä

Pyhäpäevät ee oo sittä yhtää mukavia. Aenakaa jos on jokapaekassa liukasta. Ja yks nyrjäättännä selekäsä.
Siis en minä vuan äet. Sevverran luisteltiin päevällä lenkillä että eeköpä meenanna mamma vettee lipat. Ja eeku selekä nitkahtaa. Ja melekeen konttoomalla kottiin. Par käpsee vielä lissee ee oes ollunna pahitteeks mullekkaa,ee ies neljällä meenannu pysyä pystyssä. Onneks ee katkonna luitaan tuo äet, kuka se sittä oes minun narunjatkeena kulukenna!

Nyt sitä pirtissä tojotettaan ja vuntierattaan että mitteepä nyt tehhään.  Ee nyt huvita vinkuakkaa viskellä. Mamma selekäpiillään sohvalla ähisöö. Sitäkää ee nyt, jostae syystä, huvita mikkää. Mopilaatti haesoo ku oes saerastuvalla. -Vaekken minä tiijä mille siellä haesoo mutta äet tuntu itekseen voehkivan jottae semmosta.

Vähäpä nyt oon sitä mieltä että taijan kapasta vahtipaekalle. Ku varmana ies joku liikkuu jossaeppäen.
Ja sevverran aarinko pilikistää että suap päevän vitamiinittii samalla. -Vaekka ee taija tuosta lasista läpi paljoo päevä paestoo ku on jiännä pyihkimätä nuo eeliset liiraasjälet. 

- Äet, pyihkimäääään!!!!

Mittee? No enkä kyttee... oesin vuan vähäsen vilikassu jos oes läpi näkynnä...