Tottuuvven sanoja

Nyt on pakko aakasta sananen arkkusa.
Tuola jo Hertta Mäyränen hyvästi huastohhii omassa plokissasa näestä.
Mittee se viisas elukkatutkija on sanonna koerista.
Ja meejjän älykkyyvvestä. Ja tunteista.
Kyllä en minäkää allekirjota semmosija mittee se immeenen on sanonna.
Silläpä tässä oman mielipitteenj ilimasen.
Ku tinkii vähä sapettammaan.

Niinku semmosta vaekka sanottaan ettee olla älykkäetä.
Ja että norsuttii on älykkäämpijä ku myö koerat.
No. Pannaampa vaekka mitenkä huippuviisas norsu tähännii mökkiin. 

Setvimmään näetä juttuja. Ja pärjeemään äetin kansa.
Ni sanompa vuan ettee riitä sillä kärsäniekalla älli siihehhommaan.
Tahi sittä johonnii muuhun hommaan.
Ee pärjees älysäkkää puolesta jäniksen ajussa. Suati muuten.

No sittä meellä ovvuan muka alakeellinen kyky ymmärtee toesten kärsimystä.
Esjmerkiks.
Eekä osata älytä immeesten tunnetiloja.
Eekä osata ite tuntee suruva.
Mitenkä sehhii sittä selitettään että minun eeltäjä olj itkennä.
Iha oekeesti vuojattanna kyynelijä. Muanna piä käpäliin piällä.
Ku isäntä olj sille sanonna että rakas perheejjäsen on kuollu.
Eekä tule kottiin ikinä ennee sen luokse.
Ee takkuulla ollunna justiisa silläsiunoomalla
männy karva kumpaseennii silimmään.
Että sillä oes vettä valanna.

Myö koerat ee muka osata hävetä.
Hupatusta. Sanomminä.
Kyllä ee tutkija arvoo mitenkä monta kertoo tässon jootunna häppeemään.
Tuon yhen naesimmeesen ja sen hommiin tähen.
Ku on hoosuttomassa jalassa lähössä kylille asijjoelle.
Taekka männöö älyttömyyksissään lasit piässä saanaan.
Ja luuloo että nyt se näkö mänj. Ku lasit huurtuu.
Ja sittä vielä siitä muillehhii huastaa.
Kyllä siinä tinkii hävettämmään sillon.

Eekä myö osata kuulema mieltäkkää osottee.

Taekka olla kostohhimosija. Taekka äessää olla.
Kyllä on semmonen homma.
Että jos ee hammastikkuva tarjota oekeella aekoo.
Ni mään kuapin etteen istummaan. Selekä immeesiin päen.
Kyllä ossoon äköttee. Ja kohta tikku tipahtaa.
Ja entäpä sehhii yks koera joka mänj nurkkaan istummaan.
Nokka sinne nurkkaampäen. Ku kotjväkj tulj pihhaan.
Ku eevät ollunna sitä kaappaan matkaan ottanneet.
Ee leppynnä ennenku emäntä olj laalanna sen korvaan muumiluakso laaluva.
Ja osataan kostoohhii. Jos sillepiälle satuttaan.
Mulle ee kyllä sitä oo sattunna. Ee oo tarvista ollunna.
Vuan minun toenen eeltäjä olj kyllä yhen suarnanaesen
huopatossuun jalakoosa huomoomata nostanna.
Ku se naenen olj sanonna että jopa on siinä pitkäselekänen ja paksu koera.

Eekähän sitä osata siälijäkkää.
Vaekkon sehhii tunne meekäläeselle meleko jokapäevänen.
Tiijjättä varmaa kenenkä takija. Heh.

Lohutuksestakkaa myö ee varmaankaa älytä mittää.
Vaekka erräännii varpaan oon nuolassu. Ku yks sitä lyönnä millommihinnii.
Ja se minun samanen eiltäjä, joka osas itkee.

Sillä olj viimiset elonhetket männeellään.
Ja äet piti sitä sylissä. Ja itki nii ettee etteesä nähnnä.
Elli olj sanonna että nyt se lähti.
Ja sanonna ettee syvän lyö ennee. Eekä hengitä.
Äet itkemmään vielä enämpi. Olj männy tovi.
Ja se eeltäjä olj kuitennii vielä nostanna piätään.
Kahtonna äetijä silimmiin. Ja nuolassu sen nuamoo.
Ja sittä lähtennä huokasemalla vielä syvvään.
Elli olj sanonna ettee oo elläessäsä ennen nähny tuommosta.
Vaekkon neljäkymmentä vuotta liäkärinä ollunna.
Että se koera halus vielä lohuttoo emänteesä ja hyvästellä.

Ja kyllä on tosija nämä kaekki.
Kuinka paljo sitä vielä tuola mualimalla on samallaesta tietoo.
Kyllä suapi tulla tutkimmaan sykolookit ja muut.
Huastan niille muutamija tottuuvven sanoja.
Ee oo ollunna kaksinen tutkimusaeneesto.
Tuossakkaa tutkimuksessa. Ku tuommosija tuloksija tulloo.
Kyllä oes pitännä olla sillä tutkijalla viksumpi otanta.
Ja ehken käävvä sen joltinennii koeraploki lukemassa ensin.
- Ihan kaekella kunnijjoetuksella sanon tässä nämä.