Ahtaalla

Rapsaatti pakkasen.
Aarinko koettaa olovinnaan pikkusen ullottee pilivellomasta.
Ee ruahi näättäätyvä kunnolla. Vaekkee tuo kyllä lämmitäkkää vielä vaekka näättäätyssii.

Käätiin tiukkoo keskusteluva pihassa.
Että pitäskö kävästä kartanolla. Eli vaekka vähä pitemmälläe.
Meekäläenen hävisj tämän väettelyn.
Äet vuan ilimaan sopivasti, kylymävviileesti, alako veevata meekäläeselle vuatetta piälle.
Ja eekuvvuan solalle.

Iivari: - Vieläkö muka pittää männä...pipohhii hiertää...ja kuulehhan ku...
Äet: - Etteempäen vuan hopihop. Ee mittää selityksijä.
Mitenkä se nyt tuas nuin tahmoo ja on hankalata?
Männään nyt ies mäen puolj´välliin...
het kiännyttään pihhaan ku toemitat ies asijas.
Iivari: - Vuan eepä oo tämmösellä pakkasella mittää asijata... ja ku on...

Puissa on lunta riittämmiin.
Ja siinä ne nasakehtelivat pakkasessa.
Äet niitä ihastelj ja näpit kontassa koetti kuvvoo näpsätä.
Ohanne tok nätin näkösijä.
Vuan oes tuota nyt jollonnii laahempatahhii ilimoo niitä ihastella.

Iivari: - Se toppasj nyt tähän... seon justiisa millilleen mäen puolj´välj nyt.
Äet: - Vuan entäpä se asijjoenti... ee oo mittää näkynnä.
Iivari: - Johan minä alakumatkasta jo sanoen ettee oo mulla mittää asijata.
Ja toesekseen jos oes ni ee silti oes.
Äet: - No mitenkänii muka??
Iivari: -  No sitähän minä tässä oon koettanna jo usseempaan kertaan selitellä.
Vuan eepä oo kuunneltu.
Ku hoosuin hinkselit junttasit niät sevverra tiukille että taesj käävvä nii että  se jäe tuo häntä toeseen lahkeeseen...