Lierolan sakki

Risukossa olj hilijassuus. Heenänkorsjkaa ee värähtännä.
Syksynen ilima lepäsj seotukunnan yllä.
Muakolot vähä kohmeessa pakkasen jäliltä.
Vähä leppeempi tuulj kävj kuitennii puhaltelemmaan.
Uattelj että empä tok vielä annakkaa syksylle valtoo.
Jos vielä vähä hönkäsen lämmintä ennenku paenelen sinne etelämmaelle.

- Hohhoejjaa...mitenkään se nyt rupesj kesken makkuun nuin suolemmutkaan tuulemmaan,
isäkyy ihmettelj ja oeko ruotoosa pesäkolon ahtaavvessa.
- Sssshhhhh...tuhahti äetkyy, mittee se nyt ruppee siinä venkoelemmaan, hilijjoo nyt että suapi raahassa muata.
- No mitenkä tässä makkoot ku suolet huutaa ni ettee ommoo sihinätäsäkkää kuule, epätoevonen isäkyy murehti, näläkä on nii että näkköö haettoo.
- Ee voe olla, sihahti äetkyy äkäsenä, pistelit ruoja meekälesennii hiiret ahneoksissas. Kyllä nuilla evväellä jaksaa talavenylj muata. Nyt suuta sookemmalle ja silimät kiini.
- Kyllä ee nukuta yhtää, rupesj isäkyy kiemurtelemmaan, jos pikaseen käväsen tuola pesäkolon suulla haestelemassa.
- Ee mihinkää, sano äetkyy tomerana, isköö vielä kylymä roppaas ja kangistut sinne ni millee sinut suan tänne veettyvä. Sinne jiävyt lengolle. Ja se yks höörypiä määräkoera kääpi vielä jalakoosa nostamassa kuppeesees. Kuuluu justiisa männä rapsuttelovan lehtiin piällä.

- Niijjustiisa se jollon yhtäpitkä selekä ku meelläe...? isäkyy hoksasj. Sese vasta on hupasa kaverj.  Männäkesänähhii kuluki nokka muassa ja melekeen meekäläesen häntee haesto vuan ee älynnä mittää. Männä hölömäsj vuan. Sillä on matkassa aena se kipakka ja kovaiäninen naesimmeenen, joka koko aejjan hölöventää että ee sua männä ee sua haestoo. Kiärme vielä sattuu purasemmaan.
Ihanku tässä ee muuta purasemista oes ollunna. Muhkeet myyrät ja hiiret tulj syötyvä. Ja sammakot.
Ee suottapäeten immeeset niitäkkää kehu. Hyvvee olj reesinneen päevinneen. Männäviikolla vielä kaks lohmasin.
- Niimpä, ja silti se siinä näläkeesä valittaa, tuhisj äetkyy, karkuutti nyt meekäläesennii unet siinä peppuroejjessaan. Hikihhii tiälä tulloo lie jo ilima tuas lämminnä. Kyllä on tämähhii tuas talavihorrosta... ruppee millekkää ennee.
- Tiälä mikkää hiki oo, vaehevuuet ne naespuolisija kuulema hiottaa. Sinnäe jo senikänen että hyvinnii on... sano isäkyy hyvin viattomalla nuamalla.
- Minä sulle vaehevuuet näätän...suat männä varapessään makkoomaan lopputalaveks, tulistu äetkyy ja kiepahti lenkille. Taekka mää vuan sinne muampinnalle mahhoos täättämmään, en takkuulla tule pelastammaan sittä ku se höperä määräkoera luuloo sinuva suksj´saavvakseen ja alottaa sempaeväsen keppipelin. Niinku sillä näkkyy olovan tapana tehä kesäsätalavesa...



Tämmöstä juttuva sitä kuulkee kuulu tänäpäevänä ku lenkillä kuleksin.
Sielä olj muakolossa rissuin alla Lierolan sakilla jonniissortin tiivistahtinen keskustelu.
Eekä se vielä tuoho jiännä. Huastan toeste lissee.

Äet väetti ettee kuullunna muka mittää.
Vuan sillä nyt onnii surkee kuuloaesti.
Ja vielä läpät siinä korviin piällä.
- Ee ee sillä ee oo läppäkorvat niinku mulla.
Sillä on semmoset irtonaeset korvaläpät jotka se pannoo tuulella korville ettee kylymä kää.
Vaekka jos toemperrään tarkkaan kahtoo ni ehken ne kuitennii vähä lupottaa ne sennnii korvat...