torstai 12. marraskuuta 2015

Talaventuntua

Ee sulanna lumet vielä poekkeen.
Ja lisseehhii olj yönaekaan tullunna.
Suattaahan ne jo huomenna olla männyttä.
Vuan ompaan tämäpäevä kuitennii talavinen ollunna.
Ja sehä on mukavata.


Tosin tiellä olj kyllä kurroo. Että en hualarilta sittä välttynnä.


Koko hakkuurinne olj iha valakonen.



Ja tievvarsjpuut. Ihanku oekeella talavella.


 Talaventuntu kyllä karisj vähä ku kahto rappusilla nuita äetin kukkija.
Orvokit vuan jaksaa helottee kukassa. Ja nuppuja työntäävät.
Äet sano ettee ruahi niitä viskata poekkeen.
Sittä vasta ku nyykähtäävät kokonaan.
Ehken tällämänöllä suahaan niihi vielä jooluvalot ripustoo.


Takapihalla olj hiiret männä hipsinnä.
Paljo olj jäläkijä. Vuan ee sielä yhtää jälejjättäjätä ollunna ennee.


Oesin tinganna palloo pihalle. Ee äet antanna.
Sano että lipeksin siitä kuitennii lumet.Ku siihe kerrääntyy kinos piälle.
Ja sittä suapi illan juoksuttoo minuva pihalla.
Jalannostossa. Muka.


Alotin sittä oman rojektin. Kerta ee palloo suanna.
Hiirj´jahti alako.
Eepä kyllä äet siitäkkää kehunna.
Ku se rojekti olj enimmäkseen niihen sen vuorenkilipiin seassa.
Joeta ee suanna polokee.
Ja jotka siitähuolimata on liiskassa.
Ku sieltä on palloo pelastettu erräännii kerran.



Ee sinne oes uskaltanna hiiretkää männä jos oesivat tiennä.
Että juluma naenen kieltää niitä lehtijä poleksimasta.
No. Sielä ne kuitennii olj.
Ja olj iha hilikkuva vaelle etten yhtä suanna kiini.
Ku säkkeöty se siihe lummeen.
Tietennii ilompillooja äet huuti ku ampulanssi.
Ku huomas sen. - Että Iivari ee ota!
No ee Iivari sittä ottanna sitä hiirtä.

Kyllä en ymmärrä tuota tuas.
Ku joskus oekeen käskettään että eti hiirj. Ja ota kiini.
Ja sittä joskus tuas ku sen ehtii. Ni sittäpä kiellettään että ee ota.
Kyllä sannoo Millanin oppaattii
että pittää olla joku lokkiikka koeriin koolutuksessa.
Että siännöt samat aena.
Eekä mieltä muuteta jos jottae kiellettään.
- Paetsi minummielestä ehken nuissa luuasijjoessa voepi joostoo tuosta...
kyllä voepi hyvinnii luun antoo vaekkoes ensin kieltännä.







8 kommenttia:

  1. Kadepusseina saamme edelleen olla. Ei lunta. Vettä ja kuraa.

    Minustakin ihmisnaisten logiikka noiden hiirien ja myyrien kohdalla on jostain ulkoavaruudesta. Ensin sanotaan, että pitäisi hävittää mokomat pihalta ja liiteristä, mutta sitten kun kauhealla vaivalla saa yhden kiinni, alkaa hirveä kiljuminen: IRTI-IRTI-IRTI! No, minähän tietysti tottelin, ja hiiri livisti liiterin alle.

    Äippä kertoi mielestään hyvän logiikkajutun: Miksi aina jauhetaan siitä naisten logiikasta eikä koskaan miesten? No, kun miehillä ei kuulemma ole minkäänlaista logiikkaa. Tähän ei voi sanoa muuta kuin, että onneksi olen koira. Meillä logiikka on hyvin selkeää: ykkösenä on ruoka ja tilapäiset herkut, toisena on pehmeä ja rauhallinen nukkumapaikka strategisesti kaiken toiminnan keskipisteeseen sijoitettuna ja kolmantena suosikki-ihmiset. Loppu seuraa itsestään.

    Leiki sinä nyt meidänkin puolestamme sillä lumella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kuule vielä sullaa nuohhii lumet. Jos ee tänäpäevänä ni huomenna aenahhii. Räntee on luvassa.

      Justiisa tuota minnäe mietin tuosta naesten lokkiikka asijasta. Tuvassa ku tuannon olj hiirj ni kyllä huuvvettiin meekäläestä appuun. Nyt ku oes iha ite sen käskemätä kiini ottanna ni eepä käännä. Äet sano etton erj asija tuvassa ja pihalla tuo jahtuu. Ymmärrä sittä tuotahhii.

      Äeppäs on hyvästi kuulema uatellunna tuon ettee oo miehillä mittää lokkiikkata. Sano äet.
      Mieskoerana en ota kantoo tuoho. Ku kyllä meellä koerilla on tuo lokkiikka aenahhii hallussa. Justiisa nuin ku sanoet :)
      Teejjän ja kaekkiin muihen lumettommiin kamujen puolesta oon riehunna ja leekkinnä tuola lumessa :)

      Poista
  2. Voi että se äet siellä ehti kieltää juuri kun olit saamaisillasi hiiren kiinni. Tuossa lähitalossa asuu sellainen sileäkarvainen mäyräkoira, joka on nielaissut hiiren kokonaisena, kuvitteles! Sen emäntä kertoi valvoneensa vahtimassa koko yön, jos vaikka oksentaa sen hiiren mahastaan ja tukehtuu. Haha! Koira oli kuin olis makkaranpalan nielaissut, ei mitään oireita yhdestä hiirestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eläpä tok muuta sano. Jo pitj keritä sehhii sualistusilo pilata. En kyllä oo ihavvarma mittee oesin sille tehnnä jos kiini oesin suanna. Yhesti oon suanna hiirestä kiini. Viskasin hännästä sitä ilimaan ja se livisti pakkoon. Äet ee kiitellynnä. Sano ettee sua niitä riäkätä.
      Vuan jo on kumman tempun tehnnä se teejjän nuapurjkoera! :) Mitellie suanna sen alas iha nuivvuan...!
      On siinä ollu emännällä vahtuuta.Ja koeran mahalla sulattamista :D

      Poista
  3. Aika jännä yhdistelmä lumi ja kauniit orvokit.
    Oho hiirellä meinas käydä köpelösti, paree hankkia valkoinen suojaväri jos meinaa säästyä Iivarin hiirijahdilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näättäähän tuo vähä oovvolta. Ku on rapulla kukat nii ilosena helottamassa ja pihamua lumessa :)
      Kyllä oesin sen hiiren kiini suanna jos ee oes tuo yks immeenen riäkässy. Vielä minä kyllä sitä jahtuuta kokkeelen :)

      Poista
  4. Jestas sentään! Teillä on jo lunta. Täällä on pimeää, harmaata ja sateista. Tylsä homma. Mukavia hiirenmetsästysreissuja sinulle siellä valkoisen maan keskellä!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on :) Tassut ristissä toevon ettee sulas poekeen.
      Kyllä on ollunna mukavata tuola riehuva. Vaekka suattaahan se sittä joskus myöhemmin talavella ruveta tympäsemmäännii jos sitä tulloo metrisotalla :)

      Poista