Päevä kerrallasa

 Elämä se vuan jatkuu mualimassa.
Ja jatkuu kaete se meelläe.
Vaekka vähä niinku hijastetussa vilimissä.
Uamu kuitennii valakijjaa. Ja ilta pimenöö.
Ja välissä on päevä. Ja yö. Yks aena kerrallasa.
Lohtutassuva on tarvittu.
Ja sehän on immeesen suatavilla yötäpäevee.

Onneks on ies aarinko paestanna.
Ja ohan tuota tarenna pihallahhii käävvä.
Vaekka melekosen tujakasti on pakkanen kuonompiätä välliin nipistännä.
Vuan nuo oravat ne ee oo pakkasesta piitanna.
Niitähän on jo neljä joka uamu eenestämässä pihamualla.
- Ovat kyllä sevverran topakammallisija että on vararavintoo kertynnä.
Mitenkään jaksanoovattii hypätä oksalta toeselle.
Ee ne kyllä ennee samoelle oksille näy hypäkehtelövän ku ennen.
Valihtoovat jo paksumpija oksija.
Viisaenta toellaan onnii.
Ee nuita ohuvemmat ennee kannattelekkaa.
Vanahakansahan seon sanonna.
Että jos oravat ilimestyy nurkkiin tulloo tulj´paloja ja näläkävuuet.
Ne kaet ne tästä ennee puuttuussii.
No ee ehken nyt kuitenkaa semmosta oravat tietäne.
Nuin vilihakat kaverit. Ilontuojia paremminnii.

- Kyllä on tuas palavelu hijasta...Siirrä. Peti. Kumpooko sannoo et immeenen nyt ymmärtännä??