Kyntteliä

No eepä kuulkee kylymännä Kynttelinä!
Ja sehän tietää että seon kuulkee halla heenäkuussa.
Seon tuas se vanahankansan sanonta se.
Jospa ee kuitenkaa oes.

Lunta tuputti iltapäevästä lähtiin sakkeesti.
Siihen asti olj oekeen mukava ilima.
Jäniksen jäläkijä kävin haestelemassa liiterin luona.
Siinä olj varmaan koko suku männynnä.
Ku olj niimpaljo jäläkijä.
Isäntä vei niille jooluks heenäpualin.
Ja seon haataatunna lummeen. Ku eevät siinä käännä.
Nyt kaeveltiin sitä essiin ku siinä olj joku käännä tietelemässä.
Ee oo kehanna kuitenkaa ite sitä kaevoo.

Äet sano ettee lähe ennee kohta meekäläesen kansa pihalle ollenkaa.
Ku paenatan het häntä suorana hiirj´hommiin.
Ja vaekka kuinka se koetti vahata meekäläesen kaevuhommoo. Ja haesteluva.
Ni eepä kerinnä siihehhättään ku silipasin hiiren hännästä sieltä kinoksesta.
Lenti kuulkee kommeessa kuaressa vaekka olj mahottoman paksu.
Äet kiireellä lennätti sen hännästäpittäin pitkälle hankeen.
Suatto ehken olla ettee se ennee huokunna.
Siis se hiirj. Äet huoku kyllä. Liikoohhii.
Mahoenko nyt syyllistyvä siihe kansalaestottelemattomuuteen ku en äetijä totellunna...

 Eelissäpäevänä olj kansa melekonen tuisku.
Immeeset puottelj katoelta lunta. Ku olj kertynnä melekoverran sitä.
Olj semmonen mahottoman pitkävartinen härvelj ja siinä semmonen lakana.
Ja sillä ne vetelj lunta sieltä katolta.
Ja lumj valu sitä lakanata pitkin alas nätisti.
Kaekkee sitä keksitäännii!
Olin siinä tietennii työmuavalavojana.
Oekeen näky hyvästi homma luontuvan.
Ee ollunna valavojalla huomaattamista.