Iivarin ilimoo

Lunta on satanna uamustapittäin. Välillä tulj kyllä räntee ja sittä vettähhii.
Nyt on tuas lumen vuoro.
Sevverrahhan tuo jo sulj paesteen aekaan. Että uutta soppii hyvästi.
Kyllä passoo mulle oekeen hyvin.

Meekäläenen on nyt sittä sitä uutta sappiliäkettä syönnä.
Äet vahtoo havukkana. Että tullooko mittää sivuvaekutusta.
Ja näätästääkö siltä että närästää. Taekka koskooko mahhaan.
No ee oo koskenna. Eekä närästännäkkää. Vielä aenakkaa.
- Korkeentaan vähä tuo äetin vahtoominen.
Eekähän tuo oo koskennakkaa pitkään aekaan. Joskus alakusyksyllä vissiin viimeks.
Hyvä tuo oes kyllä siltä siästyvä.
Ee yhtää haaskoo semmonen mittee sillon olj.

Empään malta olla tuaskaan valittamata.
Ku ee niät niitä luita sua ennee syyvvä. Vielä vähempi possunkorvoo.
Vähärasvasta allerkijaruokoo vuan. Nappulata ja mätöstä purkista.
Vaekka ihan tuo kyllä on syötävätä. Ee sempuoleen.
Vuan kyllä oes hampaelle hyväks suaha jottae pureksimista.
Jos lie niitä kohta ennee jälelläkkää tällämänöllä...

 Lumj´satteen aekaan on oekeen mukavata pihalla.
Vesj´saetta on sittä katottu vuan lasista.

Huomenna kuulu tulovan jonniillaenen myräkkä.
Lunta ja kovvoo tuulta.
Kyllä pittää käävvä sillon pihalla.
Kiäntee nokka tuuleempäen. Ja pistee vaahtija käpälään.
Semmostahan sannoovat immeeset koeranilimaks.
- Vaekkee kovinkaa monj lajitoverj taejja liijjemmin siitä niin välittee.
Että ehoentahoen täättää pihalle.
Vuan seon justiisa se meekäläesen mieleenen siä.
Iivarin ilima.